YRITTAJANAINEN_2_2016_kansi

Noon uudisti Yrittäjänainen-lehden

 

Työmme järjestölehtien parissa jatkuu: uudistimme Yrittäjänainen-lehden, jonka toinen numero on parhaillaan työn alla. Yrittäjänaiset on valtakunnallinen järjestö, jolla on noin 7000 jäsentä.

 

Yrittäjänaiset toivoivat, että lehti olisi entistä houkuttelevampi myös nuorille yrittäjille ja toisi lisää jäseniä. Yksi toiveista oli, että lehti toimisi kuin käyntikorttina – se olisi niin ihana ja raikas, että sitä olisi ilo jakaa erilaisissa tilaisuuksissa.

 

Noonin työryhmä, lehden tuottaja Meri Nykänen, graafikko Inari Savola, valokuvaaja Raisa Kyllikki Ranta ja viestintäasiantuntija Noora Jokinen, käärivät hihansa ja aloittivat pohtimalla lehden lukijaa ja konseptia.

 

Ja tadaa: ensimmäinen uudistunut Yrittäjänainen tuli painosta toukokuussa. Uudistuksessa muuttuivat lehden koko, paperi, palstat, juttusarjat sekä visuaalinen ilme. Päätimme, että kansi kuvataan aina itse, ja ensimmäisessä kannessa hymyilee ihana Minna Parikka. Pääset selaamaan uudistunutta lehteä täällä

 

Mikä parasta, Noon jatkaa neljä kertaa vuodessa ilmestyvän lehden tekemistä. Kuvaajamme Paula Virta kuvasi juuri seuraavan lehden kanteen Linda Liukkaan. Työn alla ovat myös Yrittäjänaisten verkkosivut, jotka aukeavat syyskuun puolivälissä. 

Voit kutsua noonilaiset apuun, jos lehtesi kaipaa tekijöitä tai uudistusta, isoa tai pientä. Järjestämme myös koulutusta järjestö- ja pienlehtien tekijöille. Tervetuloa seuraavaan koulutukseemme jo loka-marraskuussa. Lue lisää täältä

Seuraava